Ed Yong
Ns. ”soturigeeni” on yhdistetty moniin ominaisuuksiin aseen kantamisesta kihtiin
(Kuva: Raul Arboleda/AFP/Getty Images)
Yksi geeniksi kutsutun Geenin tarina kuvastaa yleisiä harhaluuloja siitä, miten DNA:ssamme muokkautuu meitä. Mutta se voi myös opettaa joitakin ratkaisevia asioita, sanoo Ed Yong
Tarinamme alkaa kaksi vuosikymmentä sitten, kun ryhmä hollantilaisia naisia lähti etsimään selitystä perheensä miesten epäsosiaaliselle käytökselle. Oppimisvaikeuksien lisäksi näillä miehillä ja pojilla oli taipumusta aggressiivisiin purkauksiin, ja he tekivät useita vakavia rikoksia, kuten tuhopolttoja, raiskausyrityksiä ja murhia. Epäillessään, että käytös saattaisi olla perinnöllistä, naiset kääntyivät geneetikko Hans Brunnerin puoleen Nijmegenin yliopistollisessa sairaalassa Alankomaissa. Lopulta vuonna 1993 hän jäljitti syyllisen&kolon; X-kromosomissa sijaitsevan monoamiinioksidaasi A:ksi eli MAOA:ksi kutsutun geenin käytöstä poistuneen muunnoksen.
Ymmärrettävästi ilmoitus aiheutti sensaation. Se oli ensimmäinen kerta, kun geeni oli yhdistetty ihmisen aggressiivisuuteen – ja MAOA näytti olevan vastuussa viisi sukupolvea taaksepäin ulottuvasta väkivaltahistoriasta.
Seuraavina vuosina näyttöä virtasi MAOA:n ja aggressiivisuuden välisen yhteyden vahvistamiseksi. Sitten vuonna 2004 toimittaja Ann Gibbons sinetöi yhteyden antamalla MAOA:lle otsikoihin sopivan leiman ”soturigeeni”. Nimitys tarttui, nosti MAOA:n profiilia ja ruokki samalla väärinkäsityksiä siitä, miten geeniperimämme vaikuttaa käyttäytymiseemme.
Geenien ja käyttäytymisen välisen vuorovaikutuksen selvittäminen on yksi biologian vaikeimmista tehtävistä. Ihmisen koko geneettisen koodin julkaiseminen kymmenen vuotta sitten hälvensi kaikki illuusiot siitä, että …