Keskustelu
Oosyyttien luovutusohjelmien eettiset ja psykologiset näkökohdat asettavat lisääntymislääketieteelle erityisiä haasteita. Munasolujen luovuttaminen on riskialtista varsinaisen lääketieteellisen toimenpiteen eli munasolujen saamisen kannalta sekä niiden lyhyen ja pitkän aikavälin terveysriskien kannalta, joita toimenpiteellä ja (toistuvalla) ylifysiologisten hormonien käytöllä voi olla luovuttajille. Lisäksi luovuttajat kohtaavat usein eettisen dilemman siitä, miten heidän sukusolujaan saatetaan käyttää, eikä heillä yleensä ole perinnöllistä itsemääräämisoikeutta luovutusmenettelyn jälkeen. Luovutusohjelmiin osallistuvien naisten demografisista ominaisuuksista riippuen luovuttajaksi ryhtymisen syyt vaihtelevat. Vaikka jotkut luovuttajat ryhtyvät vapaaehtoisesti luovuttajiksi ilman korvausta, jotkut saavat erisuuruisen korvauksen, mikä herättää kysymyksiä luovuttajan hyväksikäytöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia munasolujen luovuttajaksi ryhtymisen motiivia ja arvioida, kuinka hyvin näille luovuttajille tiedotettiin toimenpiteen vaiheista ja siihen liittyvistä riskeistä.
Yksi luovutusohjelmien tärkeimmistä näkökohdista on riittävä neuvonta. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että neuvonta perustavanlaatuisimmasta menettelystä sekä mahdollisista lyhyen ja pitkän aikavälin lääketieteellisistä riskeistä ei ollut kohtuullista Pohjois-Kyproksella. Tämä havainto on erityisen huolestuttava, koska se merkitsee, että munasolujen luovuttajat eivät anna todellista tietoon perustuvaa suostumusta. Tämä oli sopusoinnussa aiemmin julkaistujen tutkimusten kanssa, joissa vain 34 prosenttia luovuttajista oli tietoinen COH-menettelystä, vain 20 prosenttia oli tietoinen verenvuodon tai infektion riskistä ja vain 15 prosenttia munasarjojen vääntymisestä tai vaurioitumisesta (14). Siksi on ratkaisevan tärkeää kehittää neuvontapalveluja, jotta munasolujen luovuttajien subjektiivista ja objektiivista ymmärrystä voidaan parantaa. Vaikka neuvontamenetelmät vaihtelevat eri ART-klinikoilla, niiden vastuulla on varmistaa, että luovuttajat saavat riittävästi tietoa menettelyistä ja riskeistä. Kahdenkeskistä keskustelua ehdotettiin ainoaksi keinoksi parantaa luovuttajien käsityksiä aiheesta (16). Siksi on mahdollista, että klinikat voivat mukauttaa neuvontaohjelmaansa kahdenkeskisellä keskustelulla. Toinen tärkeä osa neuvontaa on anonymiteetin käsitteen käsitteleminen. Sekä luovutettuja munasoluja käyttäville vanhemmille että luovuttajille on kerrottava, että lapsista saatu DNA paljastaa tietoja biologisista vanhemmista. Anonymiteetti poistuu nopeasti genomitutkimuksen aikakaudella, jolloin DTC-geenitestejä on yhä enemmän saatavilla. Korvausten aiheuttamat haasteet yhdistettynä annettuihin rajallisiin tietoihin saattavat saada munasolujen luovuttamisen näyttämään riskittömältä ja mukavalta tavalta ansaita rahaa.
Yksi suurimmista yhteiskunnallisista ja eettisistä huolenaiheista munasolujen luovuttamisessa on korvausten määrä, jotta luovuttajien hyväksikäyttö vältetään. Useimmissa maissa on tiukat kriteerit, valtion lait ja määräykset kaikenlaisen lisääntymisluovutuksen suorittamiselle. Hiljattain Alankomaissa tehdyssä tutkimuksessa kerrottiin, että tyypillinen luovuttaja on hyvin koulutettu, naisellinen ja mies, joka on suostunut tekemään luovutuksia epäitsekkäistä syistä (13). Yksikään tutkimukseen osallistuneista naisista ei ilmoittanut, että taloudellisesta suunnasta saatavat tulot motivoivat heitä, eivätkä ne näkyneet luovuttamisen syinä (13). Toisessa monikeskustutkimuksessa raportoitiin, että suurin osa luovuttajista osallistuu luovutusohjelmaan altruistisista syistä; luovuttajien sosiodemografiset tiedot ja motivaatio vaihtelevat kuitenkin suuresti luovutusmaasta riippuen (9). Päinvastoin, taloudellisen motivaation, erityisesti korvauksen kasvaessa, on raportoitu olevan munasolujen luovuttajien tärkein motiivi Amerikan yhdysvalloissa (9). Vastaavasti tässä tutkimuksessa 70 prosenttia osallistujista ilmoitti selvästi, että taloudellinen hyöty oli heidän tärkein syynsä käydä läpi luovutusohjelma.
Yksi tärkeimmistä syistä näiden motivaatioiden epäjohdonmukaisuuteen voi johtua eroista paikallisten luovuttajien sosioekonomisessa asemassa Pohjois-Kyproksella verrattuna muihin Euroopan maihin, joissa vastaavia tutkimuksia on tehty. Tämä aiheuttaa kriittisiä eettisiä ja psykologisia kysymyksiä Pohjois-Kyproksen kaltaisissa maissa, joita pidetään kolmannen maailman maana. Suurimmat vaikeudet tällaisissa maissa ovat vankkojen paikallisten viranomaismääräysten puuttuminen ja/tai olemassa olevien määräysten noudattamisen valvominen ART-keskuksissa, jotka suorittavat munasolujen luovutusmenettelyjä. Näin ollen erityisesti se, että korvauksille ei ole asetettu rajaa, tekee mahdollisista luovuttajista hyvin houkuttelevia. Toisaalta, vaikka korvaukset ovatkin kiistanalaisia, on ehdotettu, että naisten ei ole realistista osallistua luovutusohjelmaan pelkästään altruistisista syistä (9,17). Jopa naisilla, joilla on altruistinen motivaatio, olisi oltava pieni taloudellinen korvaus, joka rohkaisee heitä osallistumaan luovutukseen, jos heille aiheutuu haittoja, kuten kuljetus ART-klinikalle ja työstä pois jääminen (9). Aiemmin julkaistujen tutkimusten mukaan nämä altruistisesti motivoituneet luovuttajat olivat yleensä naimisissa ja hyvin koulutettuja (17-20), kun taas luovuttajat, jotka osallistuvat luovutusohjelmaan taloudellisen hyödyn vuoksi, ovat demografialtaan vaihtelevia ja yleensä naimattomia ja nuorempia (21,22,23). Tässä tutkimuksessa munasolujen luovuttajien keski-ikä oli alhaisempi kuin muissa tutkimuksissa (19,23,24,25), ja he olivat enimmäkseen naimattomia opiskelijoita. Pohjois-Kyproksen luovuttajien demografiset ominaisuudet ovat siis erilaiset kuin muualla Euroopassa.
Kunkin maan lakien ja asetusten eroista johtuen tämäntyyppisten tutkimusten tulokset vaihtelevat merkittävästi (26). Eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja nimettömyyttä tai korvauksia koskeva lainsäädäntö vaihtelee, mikä heijastelee eri tahoja, jotka osallistuvat munasolujen luovutusohjelmiin. Tarvitaan lisää tutkimuksia, joissa selvitetään motivaatiota ja neuvontaa eri maissa, jotta luovuttajien hyväksikäytön välttämiseksi saataisiin parempi käsitys. Tuloksemme osoittivat, että luovuttajille tiedotettiin valikoivasti tietyistä riskeistä ja että he saivat tietoa useiden luovutussyklien myötä kokemuksen myötä. Kaikille luovuttajille kerrottiin OHSS:stä, koska se on hyvin vakava ja hengenvaarallinen tila. Kuitenkin harvempi luovuttaja tiesi (monisikiöisen/ektooppisen) raskauden riskistä, joka aiheutuu suojaamattomasta yhdynnästä hoitojakson aikana. Molemmat ovat hyvin vakavia tiloja, joilla on lyhytaikaisia vaikutuksia, ja klinikka joutuisi valtavaan ahdinkoon, jos ne tapahtuisivat. Pitkäaikaisista lääketieteellisistä riskeistä, jotka saattaisivat pelottaa mahdollista luovuttajaa, ei kuitenkaan annettu riittävästi tietoa. Vaikka luovuttajat, joilla on aiempaa luovutushistoriaa, olivat yleensä paremmin perillä asioista, he eivät saaneet yhtä vähän tietoa luovutuksen mahdollisista pitkäaikaisista seurauksista kuin ensikertalaiset luovuttajat. Siksi standardoitu neuvontaprotokolla puuttuu. Lisäksi vaarana on luovuttajan hyväksikäyttö erityisesti kolmannen maailman maissa, joissa luovuttajilla on yleensä heikompi sosioekonominen asema ja huonompi itsetunto. Sen vuoksi on suositeltavaa toteuttaa laajamittaisia pitkittäistutkimuksia, jotta voidaan luoda riittävät neuvontapalvelut ja vahvistaa korvauksen määrä kullekin maalle ilman luovuttajan hyväksikäytön riskiä.