Livyatan melvillei on sukupuuttoon kuollut valaslaji, joka eli mioseenikaudella noin 12-13 miljoonaa vuotta sitten.
Löytö
Marraskuussa 2008 Livyatan melvillei -lajin fossiiliset jäännökset löydettiin Pisco-muodostuman sedimenteistä Cerro Coloradosta, 35 kilometriä Icasta lounaaseen, Perussa. Jäännöksiin kuuluu osittain säilynyt kallo, jossa on hampaita ja alaleuka. Rotterdamin luonnonhistoriallisen museon tutkija Klaas Post törmäsi niihin siellä marraskuussa 2008 tehdyn kenttäretken viimeisenä päivänä. Post oli mukana kansainvälisessä paleontologiryhmässä.
Fossiilit on ajoitettu 12-13 miljoonan vuoden ikäisiksi, ja ne valmistettiin Limassa, Perussa, ja ne ovat nyt osa sikäläisen luonnonhistoriallisen museon kokoelmaa.
Etymologia ja nimistö
Tutkijat antoivat alun perin tälle esihistorialliselle valaalle englanninkielisen Raamatun hirviön, Leviathanin, nimen Leviathan melvillei ja omistivat löydön Moby-Dickin kirjoittajalle Herman Melvillelle – L. melvillei:n kaivausten takana olleet tutkijat olivat kaikki tämän romaanin ystäviä. Tieteellinen nimi Leviathan oli kuitenkin nuorempi homonyymi nimestä Leviathan Koch, 1841 mastodon-suvulle (ks. Leviathan Wikispeciesissä). Nuoremmat homonyymit on korvattava uusilla nimillä, paitsi tietyissä erityisolosuhteissa (ICZN 1999, 60 artikla). Elokuussa 2010 kirjoittajat korjasivat tämän tilanteen keksimällä valaalle uuden suvun nimen Livyatan alkuperäisestä hepreankielisestä kirjoitusasusta.
Kuvaus
Livyatan melvillei oli 13,5-17,5 metriä pitkä, eli suunnilleen yhtä pitkä kuin nykyaikainen aikuinen urospuolinen spermavalas. Livyatan melvillein kallo on 3 metriä pitkä. Toisin kuin nykyaikaisella siitosvalaalla Physeter macrocephaluksella, L. melvilleillä oli toimivat hampaat molemmissa leuoissaan. L. melvillei -valaan leuat olivat vankat, ja sen ohimolohko oli myös huomattavasti suurempi kuin nykyaikaisella siitosvalaalla. L. melvillei on yksi suurimmista tähän mennessä tunnetuista petoeläimistä, ja valasasiantuntijat käyttivät löytönsä selittämiseksi sanontaa ”suurin koskaan löydetty tetrapodin purema”. L. melvillei -valaan hampaat ovat jopa 36 senttimetriä pitkät, ja niiden uskotaan olevan kaikkien tähän mennessä tunnettujen eläinten suurimmat. Suurempia ”hampaita” (syöksyhampaita) tunnetaan, kuten mursun ja norsun syöksyhampaat, mutta niitä ei käytetä suoraan syömiseen.
Koko
Valaiden asiantuntijat ovat valinneet kaksi fyseteridiä vertailukohdaksi arvioidakseen L. melvillein kokoa. Physeter macrocephaluksen anatomian perusteella L. melvillei:n kokonaispituudeksi (TL) saatiin 13,5 m (= 44,3 jalkaa) ja Zygophyseter varolain perusteella L. melvillei:n TL:ksi 17,5 m (= 57,5 jalkaa).
Kallon rakenne
L. melvillei -lajin fossiilisessa kallossa on kaareva allas, mikä viittaa siihen, että sillä on saattanut olla suuri spermaceti-elin, sarja sidekudoksen erottamia öljy- ja vahasäiliöitä. Tämän elimen uskotaan auttavan nykyaikaisia siitosvalaita sukeltamaan syvälle ruokailemaan. L. melvillei on kuitenkin todennäköisesti metsästänyt suuria saaliita lähellä pintaa, joten näyttää siltä, että tällä elimellä olisi ollut muitakin tehtäviä. Mahdollisia ehdotuksia ovat kaikuluotaus, akustiset näytökset (joissa spermaceti-elin toimii resonanssikammiona) tai aggressiivinen pään lyöminen, jota käytettiin mahdollisesti kilpailevia uroksia vastaan parittelukilpailuissa tai saaliin lyömiseen.